Paluu alkuun

Johdannoksi

Peruna on pitkään ollut suomalaisen miltei jokaiseen ateriaan kuuluvaa perusravintoa. Perunaa piti sentähden aina olla saatavilla, joten kotitarvetta vastaavaa tuotantoa harjoi-tettiin laajasti. Kasvullisesti lisääntyvänä lajina ei perunasta voi perustaa ylivuotisia
varastoja, joten tämänkin takia mahdollisimman moni yritti itse varmistaa perunan saannin. Viljely hajosi pieniin yksiköihin. Siemenperuna otettiin omasta sadosta tai toiselta viljelijältä. Julkinen siemenperunan myynti oli vähäistä ja pilaantuvana tuotteena sekä suurten satovaihtelujen takia usein kannattamatonta.

Viljeltävä lajikkeisto oli aluksi Suomeen sopeutunutta, alkuperältään tuntematonta, ns. maatiaista tai pääosaltaan Keski - Euroopassa ja Englannissa jalostettuja lajikkeita. Kotitarveviljelystä johtuen lajikevanhoillisuus oli yleistä, joten ajan kuluessa lajikkeiden lukumäärän kasvaessa lajikekirjavuus kehittyi melkoiseksi.

Suomalainen kasvinjalostustoiminta alkoi kehittyä viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä. Perunakin otettiin jalostusohjelmaan, joskaan ei samalla innolla kuin itsepölytteiset korsiviljamme. Ensimmäinen todella suomalainen perunajaloste Tammiston aikainen tuli kauppaan v. 1930, kun ensimmäiset korsiviljamme jo v. 1919.

Viljelyn siirtyessä vähitellen lajikepohjalle tulivat aitouskysymykset ajankohtaiseksi. Siinä olikin sarkaa perattavaksi johtuen edelläkuvatusta lajikekirjavuudesta. Valtion siementarkastuslaitos (VSTL) perustettiin v. 1919. Sen tehtäviin kuului myös myytävän kylvösiemenen aitouden ja lajikepuhtauden tarkastus. Tämä edellytti lajiketuntomerkkien selvittelyä sekä siemenestä että kasvustosta. Tehtävää suorittamaan ryhtyi laitoksen palvelukseen v. 1924 tullut Elli Korpinen, sittemmin Hannuksela. Kasvien ja kasvustojen lajiketuntomerkkien selvittämiseen tarvittavat kenttäkoetarkastukset suoritettiin nykyisen Viikin koetilan alueella, missä siementarkastuslaitoksella oli vuodesta1933 lähtien koekenttä (Ulvinen 1990)1.

Peruna ei tuolloin kuulunut siemenkauppalain alaisiin lajeihin. Siitä huolimatta se käytännön pakosta tuli tutkimuksiin mukaan. Ensimmäisen kerran peruna oli VSTL:n kenttäkokeissa v.1934. Eniten jouduttiin kuitenkin perunaa tutkimaan, varsinkin mukuloista, sota-aikana, jolloin siemenperunalle asetettiin myyntivaatimukset, ei siemenkauppalain nojalla vaan maatalousministeriön päätöksillä (665 / 46)2.

Tarkastusten ja tutkimusten perusteella muotoutunut lajikekuva oli aitousmäärityksiä suorittavan henkilöstön ammattitietoa. Perunaa koskevia julkaisuja on vähän (Korpinen 1954, 1955,3 VSTL 19634, Ulvinen 1969, 1973)5. Matti Prusila selvitteli suomalaisten lajikkeiden tuntomerkkejä pro gradu - työssään 19896. Lisäksi on monisteita laitosta avustavien henkilöiden tarpeiksi. Kenttäkirjoissa ja mukuloista tehdyissä kirjallisissa kuvauksissa on kuitenkin paljon lisätietoa säilynyt. Se on kuitenkin hajallaan eri vuosien papereissa. Tästä aineistosta ja kirjallisuudesta saatujen tietojen pohjalta on muokattu kotimaisten perunajalosteiden mahdollisimman yksityiskohtaiset lajikekuvat. Kuvaukset on puristettu yhtenäiseen kaavaan, jotta lajikkeiden morfologiaa voidaan verrata keskenään.

Omistan tämän selvityksen työtoverilleni Timo Lehtiselle, jonka kanssa vietin viimeiset siementarkastusvuoteni perunan parissa.

-----

1. Ulvinen O.1990. Piirteitä 70 - vuotistaipaleelta. Valtion siementarkastuslaitos 70 vuotta, Helsinki 1990: 7 - 22.

2. Maatalousministeriön päätös siemenperunan laatuvaatimuksista. Suomen Asetuskokoelma N:o 665 / 46: 1085 - 1086.

3. Korpinen, E. 1954. Perunalajikkeiden tuntomerkeistä. Pellervo N:o 18 / 1954: 840 - 844.
-1955. Eräitä perunalajikkeiden tuntomerkkejä. Siemenviljelijäin Liitto r.y., moniste: 4 p.

4. Valtion siementarkastuslaitos 1963. Tunnetko perunalajikkeesi ? Kylvösiemen n:o 3 /1963: 7 - 10.

5. Ulvinen O.1969. Tärkeimpien perunalajikkeittemme tunnistaminen. Kylvösiemen N:o 3 / 1969: 11 - 19.
- 1973. Tärkeimpien perunalajikkeittemme tunnistaminen. Ibid. N:o 3 / 1973, eripainos: 10 p.

6. Prusila, M. 1989. Suomalaisten perunalajikkeiden lajiketuntomerkit. Kasvinviljelytiede pro gradu - työ, Helsingin yliopisto 1989: 75 p., liitteitä.